Cotton 3, Boros Litovchenko

LEHDISTÖTIEDOTE                                                                              Imatralla 21.5.2026

Saimaa Film Festival tulee taas elokuussa 2026

Kansainvälinen Saimaa Film Festival levittäytyy elokuussa 2026 Imatralle, Lappeenrantaan, Luumäelle, Ruokolahdelle ja Taipalsaarelle.

Näytöksiä ja tapahtumia järjestetään edellisen vuoden tapaan myös keskustojen ulkopuolella historia- ja luontokohteissa – Vuoksen ja Saimaan rannoilla, linnoituksissa sekä luolassa. Festivaali pyrkii uudella tavalla yhdistämään elokuvan sekä kansainvälisen yhteistyön matkailuun ja aluekehitykseen. Saimaa Film Festival rakentaa Etelä-Karjalaan kansainvälistä kohtaamispaikkaa, jossa elokuvataide, kulttuuri, luonto sekä paikallinen identiteetti käyvät vuoropuhelua ja synnyttävät uusia ideoita.

Festivaalin taiteellinen johtaja Kamran Shahmardan kokoaa ohjelman, joka sisältää kansainvälisiä elokuvia, keskustelutilaisuuksia, ammattilaisseminaarin ja ulkoilmanäytöksiä. Ohjelma julkaistaan kesäkuussa 2026. Elokuvia on tulossa noin 30:nnestä maasta ja yli 130. Festivaalin näytöksiä 11.-16.8 ja 29.8.

Ammattilaistilaisuudet Imatralla 12.-13.8.

Saimaa Film Festival on myös keskustelu tulevaisuuden Etelä-Karjalasta. Festivaalin seminaarit ja tapaamiset kokoavat yhteen kansainvälisiä  elokuva-alan ammattilaisia, kriitikoita, opiskelijoita, kulttuuritoimijoita sekä muita kansainvälisiä vieraita muun muassa Azerbaidžanista, Espanjasta, Georgiasta, Ruotsista, Saksasta, Uzbekistanista, Virosta ja Suomesta. Erikoisvieraana nähdään virolainen Oskar Academyn jäsen ja elokuvaleikkaaja Tambet Tasuja.

12.-13.8. järjestettävissä ammattilaisseminaareissa tarkastellaan muun muassa:
-miten elokuvafestivaali vahvistaa Etelä-Karjalan kansainvälistä näkyvyyttä
-millaisia mahdollisuuksia Etelä-Karjala tarjoaa kansainvälisille elokuva- ja TV-tuotannoille
-kuinka elokuva ja muut luovat alat tukevat matkailua sekä paikallista elinvoimaa
-miten rakennetaan uusia eurooppalaisia yhteistyöverkostoja

Lisäksi Saimaa Film Festival esittelee LUT-yliopistossa 29.5.2026 klo 18.00-23.00  opiskelijakunnan vieraana vuoden 2025 ohjelmistosta kahdeksan elokuvaa.  Esityspaikka: Auditorio 1316, LUT-Yliopisto, Yliopistonkatu 34, 53850, Lappeenranta.

Makupaloja tulevista elokuvista:
Uzbekistanista tulee Rashid Malikovin elokuva COTTON, 78 min. Saimaa Film Festivalille tulevat: pääosan esittäjä Khurshida Arabshoyeva ja ukrainalainen kuvaaja Boris Litovchenko.

Azerbaidzhanista tulee 3-4 elokuvaa, yksi niistä on Emin Efendiyevin LONELY PERSON'S MONOLOGUE, 53 min.

Festivaalille on tulossa myös maailmanensi-ilta, Samuli Kuusiston Alppiruusujen kehto, 12 min.

Festivaalin ohjelmistoon on tulossa myös kaksi amerikansuomalaisista kertovaa elokuvaa: William Besosen, Finland Minnesota - History, Tradition, Legacy, Minneapolis USA, 33,44 min ja Maria Seppäsen, Fintiaanit, 28,36 min.

Lisäksi on tulossa tanssielokuvia ja espanjankielisiä elokuva.

Tarkemmat esiintymispaikat, aikataulut ja ohjelmat julkaistaan kesäkuussa 2026.

Kansainvälistä näkyvyyttä Etelä-Karjalalle

Saimaa Film Festival haluaa vahvistaa Etelä-Karjalan tunnettuutta kansainvälisesti ja houkutella alueelle uusia kävijöitä, yhteistyökumppaneita ja kulttuurimatkailijoita. Festivaalin kävijätavoite on 2000–3000 osallistujaa.

Festivaalin järjestäjät uskovat Saimaan alueen mahdollisuuksiin profiloitua tulevaisuudessa kansainvälisesti kiinnostavana elokuvan, kulttuurin ja luovien alojen ympäristönä.

Festivaalin nettisivut: www.saimaafilmfestival.com
LUT-yliopiston elokuvanäytökset 29.5.: https://saimaafilmfestival.com/saimaa-film-festivalin-elokuvanaytoksia-lut-yliopistolla-29-5-2026/
FB-sivumme: https://www.facebook.com/SaimaaFilmFestival
Instagram-sivumme: https://www.instagram.com/saimaafilmfestival/