Hyvät Saimaa Film Festivalin avajaisvieraat –

 

Tervetuloa yhdelle Suomen omaleimaisimmista elokuvajuhlista!

Minulla, Sodankylän elokuvajuhlien taiteellisella johtajalla Timo Malmilla, on nyt kunnia esittää avajaistervehdys – etänä - kun festivaalin suojelija, Suomen kansainvälisesti ylivoimaisesti maineikkain elokuvatekijä Aki Kaurismäki on tällä kertaa estynyt.

Elokuvakulttuurin tilassa ei usein ole kehumista. Muutama vuosi sitten julkistimme Sodankylässä lukuisten suomalaisten filmihullujen vetoomuksen, jossa kehotettiin perustamaan kautta maan elokuvajuhlia, -kerhoja ja muita vastaavia tapahtumia ja täyttämään Suomi elokuvataiteen ilosanomalla. Nopeasti ja spontaanisti festivaalilla kerätyn nimilistan allekirjoittajina oli komea otos maamme eturivin elokuvaentusiasteista Aki Kaurismäestä silloiseen ulkoministeriimme Pekka Haavistoon.

Ilahduttavasti eri puolille Suomenniemeä Hangosta Lappiin ja Porista Etelä-Karjalaan onkin koronavuosien kurimuksen jälkeen syntynyt toinen toistansa erilaisempia elokuvanäyttämöitä. Tämä trendi on maailmanlaajuinen, esimerkiksi filmifestivaaleja on eri puolilla maapalloa lukuisia joka päivä – eräs jopa jouluna. 

Toisinaan harmittaa, että monet elokuvajuhlat maailmalla ovat ohjelmistoltaan kuin kopioita toisistaan: samat niin sanotut vuoden parhaat elokuvat kiertävät ennen kaikkea pääkaupungeissa maasta toiseen. Ja kyse on yleensä pitkistä näytelmäelokuvista; samoista, joita niin kutsutut arthouse-teatterit pyörittävät sitten omissa näytöksissään.

Saimaa Film Festival vie elokuvia nähtäville maan suurimpien asutuskeskusten ulkopuolelle sen sijaan ilahduttavan monipuolisissa merkeissä: mukana on runsaasti myös lyhytfilmejä ja dokumentteja ja tuotantomaiden kirjo hämmästyttävän laaja. Näitä elokuvia harvoin näkee kaupallisissa teatterissa eikä liiemmälti televisiossakaan!

Olen vakuuttunut, että festivaalin taiteellinen johtaja Kamran Shahmardan on tehnyt parhaansa elokuvien taiteellista tasoa vaaliessaan. Ja että Katri Lätt-Shahmardan järjestäjätiimeineen on onnistunut takaamaan yleisölle kadehdittavat katselumiljööt ja muut puitteen suomalaisen luonnon helmassa. Elokuvajuhlien tärkein tehtävähän on enemmässä kuin valkokankaalla: kaikkinaisessa vuorovaikutuksessa niin yleisön jäsenten kuin elokuvantekijöidenkin kesken.

Taiteen, kulttuurin ja sivistyksen kivikkoisella tiellä on nyky-Suomessa usein raskastakin taivaltaa. Tarvitaan intomieltä, turnauskestävyyttä ja joskus luovaa hulluutta. Mutta filmihulluuskin on palkitsevaa, cinefilia terveellinen tauti. Kun koemme saavamme ”seitsemännen taiteen” parissa ainutlaatuisia kokemuksia, elämäämme sisältöä. 

Sallittaneen lopuksi vielä kannustava henkilökohtainen kokemus. Vaikka Sodankylän elokuvajuhlat on Suomen kansainvälisesti kuuluisin elokuvajuhla ja kenties tunnetuin festivaali kaiken kaikkiaan, ei pitkän tähtäyksen sinnikkäästä työstä ja uskollisten katsojien kannustuksesta huolimatta aina ole ollut helppoa – niin taloudellisesti kuin yleisöpohjaltakaan.

Esimerkiksi tullessani 33 vuotta sitten festivaalille hommiin kuratoimaan ohjelmistoa toimivammaksi, eräässä yönäytöksessä oli vain kolme katsojaa – joista kaksi lähti kesken pois ja sen viimeisenkin täytyi koneenkäyttäjän käydä herättämässä elokuvan päättyessä… Mutta vika ei ollut elokuvan tai katsojien laadussa, vaan ohjelmointi ei vain sillä kohtaa kohdannut yleisön tarpeita. Päinvastoin kuin nykyään, kun festivaalinäytösten ongelmana – sinänsä positiivisena sellaisena – on näytösten jatkuva loppuunmyynti.

Kävin ensimmäisen kerran elokuvajuhlilla, Suomen Tampereella noin 53 vuotta sitten. Pitkän linjan kokemusten pohjalta on alan konkarina ilo ja kunnia toivottaa nuorekkaalle Saimaa Film Festivalille lämpimästi onnea ja menestystä elokuvataiteen saavutusten lähetystyössä!  

Timo Malmi